Maritusta...

Sattuneesta syystä taloudessamme on vuosien varrella raivattu tavaraa paljon. Talonpoikaistavaraa ja elokuviin liittyvää keräilytavaraa on myyty, vaihdettu, annettu ja viety roskiinkin lukematon määrä. Pyysin miestäni kirjoittamaan pienen jutun omasta näkökulmastaan tavaran vähentämiseen ja jottei päivä olisi mennyt pelkäksi kirjoitteluksi, harjoitteli hän myös sorminäppäryyttä muovikassien taittelussa;)




 










 ...miesnäkökulmasta

Vaimoni, ammattijärjestäjä, pyysi, että kirjoittaisin blogiin ”miesnäkökulmasta”. Mihinkähän syytteisiin ja lakitupiin moinen mahtaa nykyään johtaakaan?

Silti, yritetään.

Maritus, saamaritus, konemaritus tai mitä moiset uustermit kätkevätkään sisälleen ovat meille miehillä outoja ilmiöitä. Vai ovatko? Miksi olisivat? Onko todellakin niin, etteivät miehet osaa organisoida tai edes järjestellä elämäänsä ja/tai tavaroitaan, saati vähentää ja kaikki säilytetään, koska ”joskus juuri sitä naulaista lankkua saattaa tarvita”.

Onko todellakin noin?

Itse olen aina, lähes tajunnan saavuttaneesta napiaisesta saakka kerännyt jotain. Postimerkkejä, lennokkeja, elokuvia (VHS, jes!) tai muuta ”tarpeellista tavaraa” - krääsää. En työkaluja tai vastaavaa ”miehekästä”, mutta yleisesti elokuviin liittyvää tavaraa ja esineistöä. Ei ollut kyse hamstraamisesta tai järjestämisestä tai kaaoksesta, koska kyseiset kerätyt esineet (VHS-kasetit varsinkin) piti aina olla OIKESSA JÄRJESTYKSESSÄ. Bond-elokuvat oli säilytettävä hyllyssä ilmestymisjärjestyksessä. Muu... olisi ollut järjetöntä. Vastaava kuvio päti kaikkeen muuhunkin tärkeään kuten sarjakuviin tai kolikkoihin.



Kodissamme on jopa liukuvilla lasiseinillä eristetty hyllykkö kyseisille jutuille - tärkeimmille figuureille on oma lokerikkonsa! Onko se miehistä epäjärjestystä? Mahdollisesti.

Hypähdys nykyaikaan…

Työskentelen IT-alalla ja ihmettelen jatkuvasti seuraavia asioita: ihmiset eivät muista salasanojaan, eivät tiedä tietokoneensa tai puhelimensa käyttöjärjestelmää tai mihin otetut kuvat tallentuvat. Outoa. Mielestäni kyse on vastaavasta seikasta, kuin he eivät tietäisi asuinpaikkaansa. Kyseiset jutut eivät ole erityisen ongelmallisia tai energiasyöppöjä – ainoastaan hetken keskittymistä vaativia. Parin minuutin kuuntelulla ja harjoittelulla pitempiaikainen kiukkuilu ja ajantuhlailu siirtyisi historiaan.

Kohdalleni on osunut tilanne, että joudun muistamaan omien salasanojeni (yksityinen ja työelämä) lisäksi useiden työntekijöiden ja sukulaisten salasanat. Muistamisessa ei ole mitään erityistä, vaikka ei käyttäisi ”muistipalatsia”. Kaikkea ei ole edes pakko kirjoittaa muistiin – riittää, kun on toimiva systeemi. Tapa, jolla salasanat luodaan. Ei erityistä, eikä ihmeellistä.

On maritettava.

Miehet yleisesti luetaan ”sotkuisiksi” ja ”huolettomiksi” olennoiksi. Miehet pudottelevat hanskat käsistä eteisen lattialle! Eivät siivoa tai järjestele.

Miksi moinen oletus?

Useimmat miehet säilyttävät ja laittavat työkalunsa takaisin niille kuuluviin paikkoihin, koukkuihin tai laatikoihin tai laukkuihin. Talvi- tai kesärenkaat säilytettään aina samassa paikassa. Kola ja lapio palautuvat (lähes) aina omiin koukkuihinsa. Kuten muutkin työvälineet – ei tietenkään aina. Autoilla ja muilla koneilla on yleensä tarkat huoltoaikataulut, joita pyritään noudattamaan. Miehet marittavat (konemarittavat?) jatkuvasti, jotta tarpeelliset käyttövälineet löytyisivät tarvittaessa ja nopeasti – jotta mittanauha olisi heti käsillä tai porakone tai vasara.

Pitääkö kaikki hommattu säilöä tulevaa tarvetta varten?

Fysiikka tulee vastaan: kaikelle hankitulle ei yksinkertaisesti ole tilaa. Luopuminen kuuluu arkeen – roskiin heittämällä tai kierrättämällä tai vaihtamalla. Itse olen ”keräilyesineitäni” myynyt lähes nollaan parikin kertaa. Keräämiseen kuuluu myös tavaran kierto. Yleensä samalla esineiden määrä vähenee, koska hyllyjen koluamisen jälkeen huomaakin, että jotain ei enää tarvitsekaan tai sen ”tunnearvo” on laimennut, tarpeellisuus vähentynyt. Sellaiset kapineet voi vaikka lahjoittaa kaverille, ilmoittaa nettikirpparille myyntiin tai (ikävimmässä tapauksessa) viedä roskiin.

Hankalampia ovat varastot. Meillä on verstas ja luonnollisesti puutavaraa. Olen aika varma, että osa lankuista ja tikuista on pappani ajoilta – eihän niitä voi antaa pois, myydä tai polttaa, koska joku päivä ”juuri se” kapula on tarpeen. Silti joka kesä metrimäärä pienenee ja verstaassa pystyy jopa työskentelemään.

Nais/mies -näkökulma? Onko merkitystä? Useimmat meistä laitamme automaattisesti omille paikoilleen ne esineet, joilla on meille merkitystä. Tavarat, jotka ovat tärkeitä, joihin liittyy muisto tai tunne. Tärkein kysymys aina onkin: Tarvitsenko tätä tai tätä esinettä varmasti? Jos hetkenkin epäilee vastausta, niin vastaus on olemassa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit